Loistova pieni rullatupakka!
Sikari jota harmittelee kun se on vaan nin pieni eikä kestä kovin kauaa. Ulkonäkö poikkeaa perinteisestä sikarista siansaparonsa ansiosta. Savun tuoksu oli poikkeuksellisen hyvä ja sitä jäi fiilistelemään useampaankin kertaan. Alun maku oli pehmeää ja melko maltillista. Alun jälkeen seurasi pehmeä kermaisa, jopa hieman makea kahvi sekä puun maku. Puolivälin jälkeen sekaan uskaltautui tujaus konjakin makua. Aivan lopussa maut tuntuivat koko suussa, enkä olis halunnut että sikari loppuisi noin pian (n. 30min).
Huhuja on ollu että Trinidad merkki lopetettaisiin tai että se jäisi ns tauolle. Ja onkin harmillista että jos näin käy. Reyes on loistosikari ja tuntuu että se on maailmalla todella suosittu ja pidetty. Humidorista löytyy viel yksi Trinidad Reyes ja harkinnassa on että ostaisin pienen 12sikarin laatikon Reyesiä. Trinidad Reyesille vahvat 4pistettä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Poltettu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Poltettu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 1. toukokuuta 2012
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Romeo y Julieta - Wide Churchill & CAO Gold
RyJ.in Wide Churchill on jo vanha tuttavuus. Olen poltellut Widejä jo muistaakseni 4. Nämä sikarit ovat olleet todella epätasalaatuisia; yksi oli löysin sikari mitä olen polttanut, tämän päiväinen paloi todella epätasaisesti ja pari on taas ollut todella hyviä ja palaneet loistavasti.
Wide Churchill on erittäin pähkinäinen ja mausteinen. Nautin aikoinaan esimmäisen WC.ni punaviinin kanssa ja mielestäni ne sopivat hienosti yhteen. Olen lukenut muutamia arvosteluita Wide Churchillistä ja muutamissa niissä on sanottu että WC muistuttaa paljon Cohiban Behike 56.sta; jos näin on poltan mielelläni tätä 20euroa halvempaa RyJ.tä kun Cohibaa.
Tämän päiväinen Romeo y Julieta - Wide Churchill polttokokemusta on todella heikko. Ensinnäkin leikkurini ei leikannut päätä kunnolla, sikari paloi todella epätasaisesti ja lopuksi tuhkasin housuni. Maku oli tuttua hyvää RyJ.tä ja nautin sikarista. Kuten viimeisestä kuvasta näkee sikari jätti jälkeensä rikospaikan.
5pistettä.
Koska aurinko senkun helotti parvekkeelle päätin pienen tauon jälkeen polttaa vielä toisen, hieman pienemmän sikarin. CAO Goldin. Koko sikarin ajan Cao puski suuhun väkevän kahvin makua. Lopussa se sylki suuhuni mielestäni vastenmielisen katkeron maun. Cao paloi hienosti ja sen veto oli hieno. Sikari oli ihan ok, mutta en silti aio hankkia lisää näitä Goldeja.
2pistettä.

3 x Cao La Traviata
Tämän viikon aikana olen polttanut kolme Caon La Traviataa; kaksi Divinoa ja yhden Favoriton. Itse pidin näistä kolmesta ehkä tuosta torpedon mallisesta Fatvoritosta eniten, koska leikkasin torpedon pään melko pieneksi jolloin paksu pehmeä savu tuli mukavasti täyteläisenä pakkauksena suuhun. La Traviata tarjosi vahvoja hyviä makuja; pehmeää pippuria, hieman pähkinäisyyttä, höystettynä kevyellä maukeudella. Oli myös maistavinani kahvia ja hieman seetrisyyttä. Sikarit paloivat todella siististi ja tasaisesti. Savu on pehmeää ja sitä riitti. Aion jatkossa mahduttaa muutaman CAO La Traviatan johonkin seuraavista tilauksistani. Viimeinen CLT helpotti mukavasti hermojani perjantaina kehä kolmosen ruuhkassa :)
4Pistettä
4Pistettä
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Joya de Nicaragua Antaño 1970 Gran Consul
Tänään poltin humini paksuimman sikarin. Gran Consul on paksuudeltaan 2,4senttiä paksu ja 12,85cm pitkä. Yleensä sikareita poltettaessa/arvostellessa sikari jaetaan kolmeen osaan, tämän sikarin osalta maut voi jakaa oikeastaan kahteen osioon. Alku oli heinäinen, multainen jossa maistui pieni tujaus mausteita. Toisessa osio oli kahvinen ja kaakaoinen. Gran Consul tuotti voimakkaan ja paksun savun, ja olo oli sikarin jälkeen kun muutaman nyrkin iskun jälkeen. Sikari oli voimakas ja vaatisi alle ruokailun. JdNA 1970n toinen osio pelasti mielestäni koko sikarin. 3Pistettä.
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Camacho Corojo Churchill
Keväinen aurinko veti miehen parvekkeelle kera Camacho Corojo Churchilin. Tämän 1.90cm paksun ja 17.80cm pitkän möhkäleen olin kerennyt humiini www.CigarWorld.de .stä, koska maailman ehkä kuuluisin sikarilehti, Cigar Aficionado, oli vuonna 2010 valinnut sen top20 vuoden sikarit -listallaan sijalle 5. Poltin Corojon aamulla heti kevyen aamupalan jälkeen, ja mielestäni se olisi vaatinut alleen todella tukevan aterian; pihviä ja perunaa. Corojon savu oli todella paksua ja täyteläistä. Ensimmäisen kolmanneksen savussa maistui puu, pieni seetri, pippurisuus ja tumman suklaan maku. Toisella kolmanneksella jatkui tuo tummasuklaisuus ja yhden siemauksen aikana olin tuntevinani kieleni päällä pienen häivähdyksen konjakkia.
Humistani löytyy vielä yksi Camacho Corojo Churchill jonka aion polttaa sitten kun kokemusta sikareista on kertynyt enemmän. Corojon savu yllätti aloittelijan paksuudellaan ja tällä polttokerralla heikko syöminen vei sikarin polttonautintoa. Kaiken kaikkiaan hyvä sikari. 4Pistettä.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Partagas De Luxe
Partagas De Luxe on pituudeltaan 140 mm ja sen halkaisija on 15,87 mm. De Luxen kaksi ensimmäistä osaa kolmesta, savu maistui kylmältä. Tämä oli minulle aivan uutta. Alussa suuhun tungi hieman pippurinen savu. Toisessa kolmanneksessa maistoin pientä makeutta ja yrttistä makua. Maut eivät olleet ollenkaan vahvoja vaan makuja voisi kuvaulla häivähdyksinä. Lopussa suun valtasi sikarin pippurisuus ja mausteisuus. De luxe oli melko nopea sikari, joka paloi siistin tasaisesti. Polttoaika oli vähän reilu 30minuuttia. Päällimmäisenä tästä Partagaksesta jäi mieleen tuo kylmäntuntuinen savu. Pisteitä PDL.lle antaisin 3.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Montecristo Edmundo
Montecristo Edmundo on sikarin makuinen sikari. Jotenkin maanläheinen, paksu pehmeän makuinen, komea pötkö. Kovin vahvoja makuja ei Edmundo antanut, mutta pientä mausteisuutta sekä seetriä löytyi. Pahaa sanottavaa ei isosta Edistä voinut sanoa, vaikka lievä tylsyys Ediä vaivaa. Hyvä perus sikari. 3Pistettä
Cohiba Siglo 2
Elämäni ensimmäinen Cohiba! Siglo 2 alkoi melko tylsänä ja pehmeänä. Pelkäsinkin jo että paljon hehkutettu Cohiba ei sovi suuhuni. Aivan alun tylsyys muuttui pian monipuolisimmaksi ja moni vivahteisimmaksi sikariksi mitä olen polttanut. Koko sikari oli maultaan pehmeä, mutta sekaan mahtui makeutta, salmiakkia, seetriä ja lopussa pientä mausteisuutta. Ainoita miinuspuolia sikarissa oli se että se kesti liian vähän aikaa :D
5pistettä. Cohibat tulevat varmasti kuulumaan jatkossakin humidorini sisältöön.
5pistettä. Cohibat tulevat varmasti kuulumaan jatkossakin humidorini sisältöön.
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Oliva Serie G Double Robusto part 2
Varmistaakseni makuaistimuksiani poltin tänään toisen Oliva Serie G Double Robuston. Myös tämä yksilö oli pehmeä ja maukas. Eiliseen sikariin verrattuna makujen järjestys oli hieman eri. Kahvin maku oli edelleen voimakas. Menovetenä toimi kuiva Bulmers siideri. Räntäsateisella parvekkeella sikarin kanssa kului aikaa noin 45minuuttia.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Oliva Serie G Double Robusto
Kolme kappaletta Oliva Serie G Double Robusto Cigarworldista on levännyt humissani helmikuusta lähtien ja tänään sikarinhimoissani kaivoin niistä ensimmäisen huulilleni. Ilman suurempia odotuksia aloin polttamaan tätä jämäkkää 2,2cm paksua ja 12,7cm pitkää komeutta. Alku toi suuhun hieman öljyistä, kermaista kahvista savua. Keskivaihe oli melko tasapaksua kermakahvia kun taas lopussa seasta paljastui mietoa mausteisuutta. Pidin todella tästä sikarista ja aion ostaa lisää niitä tulevaisuudessa.Suosittelen! Pisteitä 4/5
Oliva G.n pää paljastaa kauniin tummemman spiraalin
Sikari paloi tasaisesti ja tuotti kauniin värisen tuhkan
Oliva G oli sikari joka piti polttaa aivan loppuun asti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)